Ydinvoimasta !
————————————————————————————————–
Ydinvoimaluvat ovat suuri virhe
Eduskunta myönsi tänään luvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Ydinvoimapäätös tehtiin tilanteessa, jossa kansan enemmistö vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Päätös on mielestämme Suomen politiikassa historiallisen suuri virhe.
Ydinvoiman lisärakentaminen on ennen kaikkea suuri tilaisuuden menetys Suomelle, esimerkiksi asentajille, metsänomistajille, rakentajille ja metsureille ympäri maan.
Vihreät niin eduskunnassa kuin kaduilla ja netissä tekivät hartiavoimin töitä koko hallituskauden ajan sen puolesta, että suomalaisessa energiapolitiikassa uskallettaisiin katsoa menneisyyden sijasta tulevaisuuteen. Halusimme luoda uusiutuvan energiatuotannon ja energiatehokkuuden aloille runsaasti uusia työpaikkoja ja vientimahdollisuuksia. Halusimme tehdä Suomesta energiapolitiikan edelläkävijän.
Tarjosimme hallituksessa uusiutuviin energiamuotoihin sekä energiatehokkuuden lisäämiseen perustuvan energiatuotantomallin, joka osoitti, että lisäydinvoimaa ei tarvita. Teimme töitä eduskunnassa sen eteen, että ydinvoimaratkaisun päätösprosessi olisi ollut mahdollisimman avoin ja reilu. Äänestimme ja toimimme ainoana puolueena yksimielisesti ydinvoimaa vastaan kaikilla vaikuttamisen tasoilla – hallituksessa, valiokunnissa ja eduskunnassa.
Silti hävisimme taistelun. Poliittinen vääntövoimamme ei riittänyt. Olemme todella pettyneitä siihen, että järkiargumentit eivät voittaneet tätä keskustelua. Kansanedustajien enemmistön päitä ei kääntänyt esimerkiksi ympäristövaliokunnan enemmistön kanta tai se tosiasia, että hallitus on aiemmin linjannut, ettei ydinsähköä rakenneta vientiin.
–
Vaikka kevät oli raskas, kesällä on hyvä kerätä voimia ja suunnata katse vähitellen tulevaisuuteen. Työmme vihreämmän energiapolitiikan puolesta jatkuu. Hallitus on sitoutunut uusiutuvien energiamuotojen merkittävään lisäämiseen ja toimiin energiatehokkuuden edistämiseksi. Teemme kaikkemme sen eteen, että nämä hankkeet toteutetaan täysimääräisinä. Päätöksiä uusiutuvan energian edistämiskeinoista on luvassa syksyllä.
Meitä Vihreitä tarvitaan jatkamaan työtä vihreämmän maailman puolesta. On väännettävä kättä taantumuksellistenkin voimien kanssa. On työskenneltävä sen puolesta, että Suomi muuttuisi avoimemmaksi, tasa-arvoisemmaksi, ympäristöystävällisemmäksi – vihreämmäksi yhteiskunnaksi.
Kiitokset kaikille, jotka ydinvoimakamppailun aikana ovat tunteja laskematta tehneet työtä tulevaisuuteen katsovan, kunnianhimoisen, ydinvoimattoman Suomen puolesta. Erityiskiitokset uutterille kansalaisjärjestöjen ja Äänestä ydinvoima historiaan -verkoston aktiiveille.
Rauhallista kesää toivottaen,
Salon Seudun Vihreät
————————————————————————————————–
Ydinvoimala päätösten aika lähestyy. Suomen hallitus esittää eduskunnalle kahden uuden ydinvoimalan rakentamista Suomeen. Eduskunta saattaa päättää asiasta jo 1.7
Vihreät vastustavat uusien ydinvoimaloiden rakentamista.
- Koska on olemassa parempia vaihtoehtoja.
- Koska haluamme myydä suomalaista energiaosaamista.
- Koska ydinvoima ei ole kestävä ratkaisu.
- Koska emme halua Suomeen Euroopan ydinjätettä.
- Koska opimme virheistä.
Perustelut löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.vihreat.fi/ydinvoima
——————————————————————————————-
Usein kysyttyä ydinvoimasta ja Vihreiden toiminnasta hallituksessa
Oras Tynkkynen - 27.4.2010
Onko Vihreät siunannut ydinvoimapäätöksen hallituksessa?
Ei. Vihreät on vastustanut ydinvoimalupien myöntämistä kaikissa vaiheissa.
Hyväksyikö Vihreät ydinvoimapäätöksen saadakseen läpi laajan uusiutuvapaketin?
Ei. Vihreät ei käy kauppaa ydinvoimakannalla. Sitova uusiutuvavelvoite on sitä paitsi saavutettava joka tapauksessa.
Miten Vihreät äänestää ydinvoimasta päätettäessä?
Äänestämme ydinvoimahakemuksia vastaan sekä hallituksessa, eduskunnan valiokunnissa että ratkaisevassa käsittelyssä täysistunnossa. Vihreät on YLEn kyselyn mukaan ainoa eduskuntapuolue, jolla on yksimielinen kanta ydinvoiman lisärakentamiseen.
