Aloitteet – Aloitteet ja ryhmäpuheenvuorot – 18. tammikuuta 2010
VALTUUSTOALOITE 18.1.2010
Kylätilojen käyttö
Laajan Salon erilaiset järjestöt ja yhdistykset toimivat eri puolella kaupunkia, myös kylissä ja kuntakeskuksissa. Jotta yhdistymissopimuksessa tarkoitettu hyvän asumisviihtyvyyden kunta toteutuisi, tarvitsevat yhdistykset tiloja, joissa kokoontua.
Nyt meneillään oleva kaupungin tilojen kartoitus ja tilojen vuokrien säätäminen markkinahintaiseksi ei saa vaikeuttaa normaalia kaupunkilaisten yhdistystoimintaa.
Yhdistymissopimuksessa on kotiseutuyhdistysten, asukasyhdistysten ja kyläyhdistysten toiminnan tukemiseen osoitettu 200 000 euroa
Me allekirjoittaneet esitämme, että Salon kaupunki päättää vuokrata pääosin maksutta eri kuntakeskuksissa ja kylillä olevia kaupungin tiloja, kuten koulujen luokkia tai juhlasaleja, yhdistysten ja järjestöjen käyttöön. Vuokrauksen yhteydessä sovitaan tilakohtaisesti ovien aukaisuista ym. vuokrausehdoista ja ohjeet ja yhteystiedot laitetaan kaupungin verkkosivuille helposti löydettäviksi.
Vihreä valtuustoryhmä
Ei kommentteja »
Aloitteet – 10. lokakuuta 2009
Aloite 5.10.2009 - Salon kaupungin jätemääräysten ja -ohjelman laatimisesta
Salossa on vuoden 2009 aikana käyty kiivas keskustelu jätteenkuljetusjärjestelmästä. Päätöksenteon rajaaminen vain kuljetusjärjestelmän valintaan on vienyt huomion tärkeimmästä. Kunnan velvollisuus on hallita jätekysymyksen kokonaisuutta EU:n jätehierarkian mukaisesti.
EU:n jätehierarkia listaa tavoitteet arvojärjestykseen.
1. Jätteen synnyn ehkäiseminen.
2. Jätteen hyödyntäminen materiaalina eli kierrätys. Syntyvästä jätteestä lajitellaan ongelma- ja erityisjätteet sekä materiaalikierrätykseen menevät hyötyjätteet.
3. Jos jätettä ei pystytä hyödyntämään materiaalina, tulisi se hyödyntää energiana.
4. Jätteen turvallinen loppusijoitus kaatopaikalle.
Tavoitteet liikkuvat globaaleissa materiaalitehokkuuden kuin kulutustottumusten kysymyksissä, mutta jokaiseen kohtaan pystymme vaikuttamaan myös paikallisella tasolla. Kunnan näkökulmasta tärkeintä on kuitenkin muistaa koko hierarkian olemassaolo. Kunnallinen jäteohjelma ja sitä tukevat jätemääräykset ovat työkaluja, joilla jätekierarkiaa voidaan kunnoittaa kokonaisuutena myös 55 000 asukkaan kaupungissa.
Salon Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Salon kaupunki ryhtyy pikaisesti valmistelemaan jäteohjelmaa sekä uudistaa kunnan jätemääräykset huomioimaan kunnan ensisijaisena tavoitteena jätteen määrän vähentäminen. Ohjelman tarkoituksena on myös laatukriteerien määrittäminen jätteiden keräämiselle sekä materiaalitehokkuuteen kannustavien kunnallisten jätemääräysten luominen.
Salon seudun Vihreät toivovat jätepoliittiselta ohjelmalta kannanottoa mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Kuinka kunta voi ohjata kuntalaisia jätteen määrän vähentämiseen?
- Voiko kunnan tulostatavoitteisiin lisätä jätemäärän vähentymistä mittaavia indikaattoreita?
- Kuinka jätemaksujärjestelmää ja jätteiden käsittelymaksujen järjestelmää kehitetään tukemaan jätteiden synnyn ehkäisyä?
- Miten jäteohjelma saadaan kokonaisvaltaiseksi järjestelmäksi, jossa jätteen kuljetustapa ja jätteiden käsittely tähtäävät yhdessä jätteiden määrän vähentämiseen ja kierrätyksen tehostamiseen? Millainen seurantajärjestelmä tukee tavoitetta?
- Millaisia palkitsemisjärjestelmiä voidaan luoda jätteiden määrän vähentämiseksi?
- Miten kaupunki lisää ympäristökasvatusta, jonka suorana tavoitteena on jätteen määrän vähentäminen? Kuinka ympäristökasvatuksen tuloksellisuutta mitataan?
- Voiko kaupunki kehittää systeemin, jossa kaatopaikkasijoituksen yhteiskunnalliset kustannukset huomioidaan? Viherkaupunki Salo voisi toimia mallin kansallisena pilottikohteena.
3 kommenttia »
Aloitteet – 15. syyskuuta 2009
Aloite Salon kaupunginvaltuustossa 18.5.2009
“EU:n jätepolitiikka ja Suomen jätelaki perustuvat siihen, että ensisijaista on ehkäistä jätteiden syntymistä. Vasta toissijaista on kierrättää jätteet uusien tuotteiden raaka-aineeksi. Kaatopaikalle päätyvien jätteiden hyötykäyttö mm. liikenteen polttoaineeksi kehittyy huimaa vauhtia.
Jätteenpoltto ei ole EU:n jätedirektiivin eikä Suomen jätelain hengen mukaista, ja voi tullakyseeseen vain, jos jätettä ei voi ehkäistä eikä kierrättää. Esimerkiksi muovin polttaminen tuottaa kuusi kertaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin muovin kierrättäminen.
Jätteen polttolaitoksen perustaminen johtaa helposti jätteiden m a w kasvattamiseen, koska toimiakseen kannattavasti laitos tarvitsee mahdollisimman paljon poltettavaa jätettä. Salossa tulee lähiaikoina päättäjien ratkaistavaksi miten jätteiden kerääminen ja loppukäsittely uudessa kaupungissa tulevaisuudessa hoidetaan. Keskustelu jätteiden polttamisesta, sopimusperäisestä tai kunnallisesta kuljetusjärjestelmästä käy kuumana.
Hyvän ratkaisun aikaansaamiseksi on tarpeellista selvittää erilaisia ratkaisuja ja miettiä jätekysymystä kokonaisuudessaan vähintään 10-20 vuoden tähtäimellä. Nopeiden päätösten tekeminen yksittäisissä asioissa, esimerkiksi kuljetuksissa, ilman kokonaisnäkemystä kaupungin jätehuollosta ei johda kestävään lopputulokseen.
Vihreä Salo haluaa olla kestävän kehityksen kaupunki. Vihreä valtuustoryhmä esittää, että kaupunginhallitus perustaa pikaisesti työryhmän, jossa Salon suuria jätepoliittisia ratkaisuja valmistellaan mahdollisimman laajapohjaisessa, moniammatillisessa ja asiantuntevassa kokoonpanossa. Työryhmän tehtävänä on tuottaa päättäjille mahdollisimman kattava pohjapaperi nykyaikaisen kaupungin jätehuollon valinnoista.
Vihreä valtuustoryhmä
Laura Tamminen
Pia Nykänen
Elina Seitz
Anneli Suominen
Eeva Koskinen
—> tiedote 15.9.2009 Jätepolittiisen näkökulman muistamiseksi
Ei kommentteja »