Eeva Koskinen – Tiedote – 6. helmikuuta 2010
Suurten puolueiden käsitys demokratiasta on kuin heikoilla jäillä kulkemista. Heti, jos heitä ei oteta vakavasti, alkaa ritistä ja rätistä. Eduskunnan järjestäytyminen tarjosi monelle kansanedustajalle nimettömän mahdollisuuden olla eri mieltä kokoomuksen ja Sauli Niinistön kanssa, mutta mistä, se jäi kyllä äänestäjille vähän epäselväksi. Epämääräistä epäluottamusta jossain oli ja sitten se jonnekin hävisi.
Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja vakuutteli kolumnissaan taannoin, että kaupunkipolitiikassa ei ole oppositiota. Demarit eivät näytä olevan ihan samaa mieltä.
Meille pienempien puolueiden edustajille kysymys oppositiosta ja yhteistyöstä on ihan arkea. Paljon aikaa ja energiaa menee siihen, että mietitään miten ylipäätään on mahdollista saada äänemme kuuluviin päätöksenteossa kolmen suuren varjossa. Usein ainoaksi mahdollisuudeksi saada mielipiteensä edes esiin on äänestyttää asiasta.
Näin kävi myös Rouskiksen hallituspaikkojen jaossa, jossa kolme suurta olivat keskenään kaikessa hiljaisuudessa neuvotelleet ja sopineet asian. Se ei heidän mielestään koskenut lainkaan hallituksessa edustettuina olevia vasemmistoliittoa ja vihreitä. Valmistelu osoitti, että vanhakantainen isojen puolueiden pelin politiikka on ihan tätä päivää Salossa. Valtaa ja vallankäytön paikkoja jaetaan sulle-mulle-hengessä ja mistään ei luovuta ellei ole pakko.
Jätekysymys koskee joka ainutta ihmistä tässä kaupungissa. Olisi ollut vähintäänkin yhdistymissopimuksessa kirjatun ”laajan demokratian kaupungin” hengen mukaista, että hallituspaikat olisi jaettu tässä hengessä hallituksessa mukana olevien puolueiden kesken. On helppo olla valtuuston puheenjohtajan kanssa samaa mieltä keisarin uusista vaatteista, eli siitä, että moni asia uudessa Salossa näyttäytyy juuri tällaiselta kauniiden iskusanojen hokemiselta ilman todellisia käytännön toimia
Olemmeko nyt sitten oppositiossa? Miten vaikutamme esimerkiksi Rouskiksen suunnitelmiin alkaa polttaa Korvenmäessä Turunkin jätteet? Miten pääsemme mukaan kehittämään Salon jätepolitiikkaa? Tehtyjen päätösten lukeminen lehdestä ja kiukuttelu sen jälkeen ei paljon auta.
Tulossa on valtavan isoja kysymyksiä, joiden ratkaisemiseen haluamme varmasti vaikuttaa, kutsutaan sitä sitten vaikka oppositiopolitiikaksi. Eri mieltä olemisen oikeus on demokratian perusasioita.
Eeva Koskinen
kaupunginhallituksen jäsen vihreä
Julkaistu Salon seudun sanomissa 5.2.2010
Ei kommentteja »
Pöytäkirjat – 17. tammikuuta 2010
SALON SEUDUN VIHREIDEN HALLITUKSEN KOKOUS
AIKA 17.1.2010 KLO 17
PAIKKA Salo, valtuustoryhmien kokoustila
LÄSNÄ Wilhelmiina Kallio (pj), Oiva Mesikämmen, Pasi Lehti, Martti Halme, Kaisa Saarinen (siht), Altti Järvenpää, Anniina Lindqvist, Maija Pulli, Eeva Koskinen, Leena Halonen, Laura Tamminen
-
Kokouksen avaaminen
Kokous avattiin klo 17.10.
-
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hallituksen jäsenistä läsnä olivat pj. Wilhelmiina Kallio, Oiva Mesikämmen, Pasi Lehti, Martti Halme ja Kaisa Saarinen.
-
Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin.
-
Edellisen hallituksen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen
Edellisen hallituksen kokouksen pöytäkirja on ollut luettavissa sähköpostitse. Siihen ei ole tullut huomautuksia, joten päätettiin hyväksyä pöytäkirja.
-
Yhdistyksen varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan valinta
Valittiin Martti Halme varapuheenjohtajaksi, Kaisa Saarinen sihteeriksi ja Anna-Kaisa Kosenius taloudenhoitajaksi. Päätetään antaa Anna-Kaisa Koseniukselle Salon Seudun Vihreiden tilinkäyttöoikeudet.
-
Kevään toiminta ja kokousten aikataulu
Vihreiden valtuuskunta kokoontuu Salossa 6.-7.3. Siinä yhteydessä päätettiin järjestää tempaus. Keskusteltiin, että merkittäisiin vesiraja, jos merenpinta nousisi metrin, kuten nyt on ilmastonmuutoksen yhteydessä arvioitu. Altti Järvenpää ryhtyy valmistelemaan karttoja. Risto Kankaanpää hoitaa valtuuskunnan kokouksen kokousjärjestelyt. Kaupunginjohtajan kanssa on sovittu kaupungin vastaanoton järjestätmisestä Veturitallissa. Iltaohjelmaa on järjestettävä. Ensin olisi hyvä päästä sellaiseen paikkaan, jossa on mahdollista käydä keskustelua. Piirin kautta järjestetään keskustelutilaisuus valtuuskunnan asioista n. viikkoa ennen kokousta Salossa.
Joukkoliikenneseminaaria kaavailtiin pidettäväksi viikolla 15 tai 16, jompanakumpana torstai-iltana (15.4. tai 22.4.). Tilaisuus pidettäisiin Hilkan-salissa kirjastossa. Valitaan työryhmä seminaaria varten: Leena Halonen, Martti Halme, Anu Suosalo, Eeva Koskinen ja Maija Pulli.
Kevätkokous pidetään 21.3. klo 17. Seuraava hallituksen kokous on 14.2. klo 17.
-
Talousasiat
On otettu lainaa 600 euroa piiriltä teltan ostoa varten. Tilillä on 680 euroa sekä sen lisäksi Wilhelmiinalla on käteiskassa. Teltta on tullut, se on Wilhelmiinalla ja Altilla. Käteiskassasta on ostettu lahjakortit joukkoliikennekyselyn arvontaa varten ja maksettu Hyvän mielen torin maksu. Luottamushenkilöveroista on osittain huolehdittava itse.
-
Jäsenasiat
Salon Seudun Vihreillä on 32 maksanutta jäsentä viime vuodelta. Piirin asettama tavoite ei täyttynyt (37). Piiri sen sijaan saavutti tavoitteensa. Salokin saa pienen palkinnon, koska jäsenmäärä kuitenkin kasvoi aikaisempaan nähden.
-
Muut asiat
Ei ollut muita asioita.
-
Kokouksen päättäminen
Kokous päätettiin klo 17.56.
Wilhelmiina Kallio Kaisa Saarinen
puheenjohtaja sihteeri
Ei kommentteja »