Salon Seudun Vihreät ry.

 

TAVOITTEENA AIDOSTI VIHREÄ SALO

Salon seudun vihreät toivottavat kaikki mukaan rakentamaan uutta vihreää Saloa. Jos ilmastonmuutos, joukkoliikenne, ekologinen jalanjälkemme, toimiva demokratia ja ihmisten tasavertainen kohtelu ovat sinulle tärkeitä asioita, ota yhteyttä, puheenjohtaja Martti Halme 0400 323 369. Tehdään yhdessä parempi kaupunki kaikille. Vihreä Salo – ei sanahelinää vaan vastuullisia päätöksi

Eeva Koskinen

Kyläkouluun yli kuntarajojen

Eeva KoskinenMielipiteet – 14. huhtikuuta 2008

Tein tänään Perniön valtuuston kokouksessa seuraavanlaisen aloitteen:

“Salon uusi kaupunki aloittaa toimintansa tammikuussa 2009. Jo nyt kuntienyhteistyön pitää aidosti olla vahvaa ja eteenpäin katsovaa.

Kiskon kunnan Aijalassa on perheitä, jotka haluaisivat lapsensa Mussaaren kyläkouluun. Matka Kiskon keskustan kouluun on heille suunnilleen sama kuin Mussaareen.

Mussaaren koulu on kärsinyt laskevista oppilasmääristä sivistystoimen tietoisesti tekemien kyläkoulujen lakkauttamiseen tähtäävien lähikoulu- ja kuljetuspäätösten vuoksi.

Uuden Salon alueella jatketaan virkamiesten arvion mukaan olemassa olevien käytäntöjen pohjalta. Kun alueella on hyvin toimiva kyläkoulu ja perheitä, jotka haluavat lapsensa sinne, on tärkeää avata tämä koulunkäyntimahdollisuus jo nyt yli kuntarajan.

Salon tulevan kaupungin palvelujen järjestämissopimuksessa sovittiin, että uuden kunnan perustavoitteita ovat nykyisten kuntakeskusten ja kylien lähipalvelujen turvaaminen ja siten näiden alueiden elinvoimaisuuden säilyttäminen. Uuden kaupungin kaakkoisen kolkan nykyaikainen kyläkoulu on yhteistyösopimuksessa mainittua lähipalvelua parhaimmillaan.

Vihreä valtuustoryhmä esittää, että hallitus kiirehtii sivistystoimen aktiivisia ja yhteistyöhaluisia neuvotteluja Kiskon kunnan kanssa, jotta Aijalan lapset voivat halutessaan aloittaa koulunkäynnin jo tänä syksynä Mussaaren koulussa ja että heille tarjotaan siihen tasavertaiset kuljetusmahdollisuudet.”

Olisimme siis saamassa naapurikunnasta lapsia kyläkouluun, neljän tonnin valtionavut repussaan, mutta virkamiehiä ei asia innosta lainkaan.

Missä on se Perniö, jonka strategiassaan piti olla vetovoimainen ja houkutteleva paikka uusille asukkaille? Miksei saumaton ja kuntalaisten parasta ajava yhteistyö toteudu jo nyt yli kuntarajojen, kun joka tapauksessa puolen vuoden päästä olemme yhdessä ja samassa veneessä?

Kuulimme valtuuston iltakoulussa myös lyhyesti tulossa olevista aluetoimikunnista. Niillä ei ole juuri mitään muuta virkaa kuin pehmentää yhteenmenon rajumpia käänteitä kaupunkilaisten mielissä.

Toimikunnilla ei ole valtaa, ei oikeuksia, ei varoja, eikä oikein tehtäviäkään. Ne voivat tehdä uuden kaupungin toimielimille aloitteita ja esityksiä ja toimia ikäänkuin linkkinä kaupungin keskusvallan ja muun väestön välillä.

Niiden kokoaminenkin kuullostaa varsinaiselta palapeliltä.Otetaan vaikka tämä oman asuinalueeni eli Kiskontien aluetoimikunta. Alueeseen kuuluu Perniön itäosa, Kiskon ydinosa ja reunaa vielä Muurlastakin. Tältä alueelta pitäisi löytää kolme tavallisten kaupunkilaisten edustajaa ja kolme järjestöedustajaa kolmen kaupungin luottamushenkilön lisäksi. Siis yksi kepulainen Perniöstä, toinen demari Kiskosta ja kolmas kokoomuslainen Muurlasta? Vaan kuinka nämähenkilöt valitaan, kun jokainen nykyinen kunnanhallitus saa esittää omia ehdokkaitaan. Huhuh, no sen tietää ainakin, että kyseessä on taas kolmen suuren puolueen välinen paikkojen jako ja meitä muiden puolueiden ihmisiä ei siinä arpapelissä lasketa mukaan laisinkaan.

Demokratia on arvokas asia. Sen vaaliminen uudessa Salon kaupungissa on meille vihreille suorastaan sydämen asia. Meitä kaupunkilaisia on kuultava. Meidän lähipalveluita on kehitettävä. Kunnon kyläkoululla on oltava tilaa ja mahdollisuuksia toimia.

Ei kommentteja »

Miehet ja media

Eeva KoskinenMielipiteet – 12. maaliskuuta 2008

Viime aikojen uutisointi politiikan huipulta on masentavaa luettavaa. Pääministeri kaipaa oikein oikeusteitse yksityisyyden suojaa entisestä tyttöystävästään ja samanaikaisesti tuo uuden naisystävän julkisuuteen. Naisystävistä viis, mutta valehteleva pääministeri antaa omituisen kuvan omista periaatteistaan. Pääministerihän valehteli aikoinaan pariskunnan tavanneen Ikeassa, mutta sittemmin tuttavuus paljastui netissä solmituksi. Pieni lipsaus sinne, toinen tänne?

Paremmin ei mene ulkoministerilläkään. Tekstiviestit lensivät yötä päivää stripparitähdelle, mutta jälkeenpäin menivät miehen sanat sekaisin. Viestitinkö, ensin en, sitten juu. Tämä mies johtaa nyt myös ETYJ:iä. Mutta mikä johtaa tätä miestä?

Monessa muussa maassa miesten tällainen sekoilu johtaisi automaattisesti nopeutettuun lähtöön avainpaikoilta. Suomessa Matti nyt on Matti ja Ike on aina Ike-puheella mitätöidään miesten toilailut. Meillä perustuslain 5. luvun 60.§ :n mukaan ministerin on kuitenkin oltava rehelliseksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Laki on niinkuin se luetaan.

Ilta-Sanomien tämänpäiväisessä pääkirjoituksessa peräänkuulutetaan harkintakykyä ministerismiehiltä. Lisäksi lehti arvioi, että jos sisäministeri Anne Holmlund narahtaisi tungettelevien tekstiviestien lähettämisestä nuorille miehille, puolue (kokoomus) luultavasti sanoisi jotain jyrkempääkin kuin “Anne nyt on Anne”.

Toimittajana ja paikallisena poliitikkona harmittaa, että ihmisten yhteisten asioiden tärkeästä hoidosta, politiikasta, pääsee kohta lehtien palstoille ja illan ajankohtaislähetyksiin vain typerät ihmissuhdesekoilut. Vikaa on meissä toimittajissakin ja rahanahneissa kustantajissa; miten sallimme neljännen valtiomahdin takertuvan vain tällaisiin lillukanvarsiin? Ei ainakaan tarvitse laittaa komiteaa miettimään miksi kansalaiset eivät arvosta poliitikkoja eivätkä viitsi vaivautua äänestämään.

2 kommenttia »

Köyhät lapset ja kummalliset kummisedät

Eeva Koskinen – 10. helmikuuta 2008

Tämän aamun Helsingin Sanomissa kerrottiin uudenlaisesta kummitoiminnasta, jossa suomalaiset liikemiehet alkavat lahjoittaa kummeina rahaa kirkon kautta köyhille yksinhuoltajaperheille, jotta lapsille voidaan tarvittaessa hankkia vaikkapa harrastusvälineitä. Jääkiekkopomo Harkimo ja Halikon suuriruhtinas Wahlroos ovat mukana tässä lämminsydämisten ihmisten joukossa, jotka alkavat paikata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vuotokohtia. Mutta mitä tekee tässä joukossa eduskunnan puhemies Sauli Niinistö?

Suomella menee taloudellisesti paremmin kuin koskaan, mutta silti ihmisten eriarvoistuminen kiihtyy. Lapsiperheiden köyhyys on kaksi- ja puolikertaistunut 15 vuodessa. Eikö eduskunnan tehtävä olisi korjata lait ja asetukset niin, että yksinhuoltajaperheet eivät edelleen jatkaisi köhtymistään?

Kokoomus on ajanut näyttävästi tuloerojen kasvattamista, se kun panee talouteen vauhtia. Nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa toisilla menee järjettömän hyvin ja osalla kansaa, juuri mm. näillä yksin huoltajaperheillä, yhä huonommin. Jos kokoomuksen ratkaisu on almujen jakelu, niin millä vuosisadalla he oikein elävät?

Suomesta ei saa tulla lasten luokkayhteiskuntaa. Yhteiskunnan vaurastuessa kaikkien tulisi vaurastua. Tuloeroja voidaan kaventaa korottamalla pienituloisia hyödyttäviä sosiaalietuuksia. Näin mahdollistetaan kaikille ihmisarvoinen elämä ilman, että yksinhuoltajien pitää alentua anomaan kummallisilta kummisediltä rahaa.

Olisikohan siellä eduskunnassakin aika alkaa tehdä politiikkaa ja aloittaa tärkeääkin tärkeämmällä sosiaalipolitiikalla.

Ei kommentteja »

Salon Seudun Vihreät ry. on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu