Salon Seudun Vihreät ry.

 

TAVOITTEENA AIDOSTI VIHREÄ SALO

Salon seudun vihreät toivottavat kaikki mukaan rakentamaan uutta vihreää Saloa. Jos ilmastonmuutos, joukkoliikenne, ekologinen jalanjälkemme, toimiva demokratia ja ihmisten tasavertainen kohtelu ovat sinulle tärkeitä asioita, ota yhteyttä, puheenjohtaja Martti Halme 0400 323 369. Tehdään yhdessä parempi kaupunki kaikille. Vihreä Salo – ei sanahelinää vaan vastuullisia päätöksi

Poliittinen naistoiminta vahvistuu koko maassa

Eeva KoskinenMielipiteet – 26. lokakuuta 2007 klo 20.20

Lisää rahaa naisille:
Poliittinen naistoiminta vahvistuu koko maassa

Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelma nosti puoluetuen naistoiminnan osuuden 12 prosenttiin entisen kahdeksan sijaan. Korotus astui voimaan kuluvan vuoden heinäkuun alusta.
Kaikkiaan puolueiden naistoiminnan tuki on tänä vuonna 1 244 847 euroa. Puoluetuen käyttöä valvoo vuosittain oikeusministeriö.
Poliittisten puolueiden naisjärjestöt pitävät korotusta pääsääntöisesti hyvänä ja iloisena asiana. Mukisematta sen ottaa vastaan myös Perussuomalaisten naisjärjestö, vaikka heillä linjaan kuuluukin puoluetukien vastustaminen.
Yli sata vuotta naisten poliittisen osallistumisen eturivin maana on pitkä matka. Moni kysyykin, mihin poliittisia naisjärjestöjä vieläkin tarvitaan. Palkkatasa-arvo, työn ja perheen yhteensovittaminen, perheväkivalta, lasikatto, naisten määrä talouselämässä ja pörssiyhtiöiden hallituksissa, sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen, feminismin edistäminen ja julkisten varojen sukupuolivaikutusten arviointi. Siinä joitain poliittisten naisjärjestöjen nykyisiä tavoitteita, joiden toteuttamiseen tarvitaan myös rahaa.

Keskustanaiset lakossa
Tehyn tukemiseksi

Keskustanaiset ohjaavat saamansa lisärahan alueellisen toiminnan vahvistamiseen. Rahalla maksetaan piireissä koulutusta, seminaareja, tilavuokria ja alustajien palkkioita.
- Iloisella mielellä otettiin tieto vastaan, vuosia on tehty työtä pienellä rahalla. Ensi vuodeksi teemme selkeät avustusten jakoperusteet. Meillä on hyvin erikokoisia piirejä ja jaon oikeudenmukaisuuteen pitää kiinnittää huomiota. Oma pesäkin on siivottava palkkakehityksessä, toteaa Keskustanaisten pääsihteeri Mari Kokko.
Keskustan naisia on noin 30 000 ja he jakautuvat 21 piiriin. Osa puolueen työntekijöistä tekee piireissä sekä puolueen että naisjärjestön töitä.
Keskustapuolueessa naisten rahat ovat tulleet automaattisesti naisille. Naisjärjestö on tehnyt itse myös puoluekokousaloitteen naistoiminnan rahoituksen nostamiseksi 15 prosenttiin, mutta se ei mennyt läpi.
Naisten erillistä rahaa ja toimintaa Keskustapuolueessa perustellaan sillä, että vahva naisjärjestö maakunnissa on henkireikä naisille.
- Puolueen toiminnassa on mukana naisia, jotka haluavat toimia naisten kesken. Aina silloin tällöin tätä joutuu perustelemaan puolueen sisälläkin. Me olemme puolueen sosiaalinen omatunto ja voimme toimia päivänpolitiikasta riippumatta ja puolueen linjasta poiketen, pääsihteeri Kokko linjaa.
Keskustan naistenjärjestön toimisto esimerkiksi toteutti lakkomaanantain Tehyn tukemiseksi.
– Olemme olleet tyytymättömiä valtion tarjoamaan 150 miljoonan tukipottiin ja tuoneet tämän esiin. Eihän tämä olisi toimiva demokratia, ellei voisi olla kriittinen, pääsihteeri Kokko sanoo.

Poliittisen työn
laatu paranee

Demarinaisten pääsihteeri Merja Vuohelainen ei pidä korotettua tukea minään lottovoittona,
mutta vakuuttaa, että ihan riemulla se otettiin vastaan.
- Lisäraha vahvistaa naisjärjestön asemaa. Meistä on nyt tullut entistä varteenotettavampi yhteistyökumppani myös puolueelle, hän sanoo.
- Rahalle on aina ottajia, sitä on turha kiistää. Puolueen taloushallinto kuitenkin ymmärtää, ettei se voi kalastella naisten rahoja. Teemme nyt enemmän yhteistyötä ja me naiset olemme vaaleissa vahvemmin mukana kampanjasuunnittelusta alkaen, Vuohelainen kertoo.
Demarinaisten toimistoon on lisärahalla saatu kolmas työntekijä vahvistamaan kenttätyötä. NYTKISin julkaisemaa naispolitiikan satavuotiaasta historiasta kertovaa Sukupuolen politiikka-kirjaa on levitetty lukupiireihin ympäri maata.
- Vaikka olemme olleet selkeästi alinaisitettu toimisto, niin rahan puute ei ole koskaan ollut tekemisen este, Vuohelainen muistuttaa.
Järjestö toimii 15 naispiirissä ja sillä on noin 22 000 jäsentä.
- Pyrimme olemaan puolueen omatunto. Meillä on uskallusta ja liikkumatilaa tuoda politiikkaan särmää. Naisliitto on mm. vastustanut naisten aseellista varusmiespalvelua, tukenut parisuhteen virallistamista ja adoptio-oikeutta samaa sukupuolta oleville pareille sekä prostituution asiakkuuden kriminalisoimista, perustelee pääsihteeri Vuohelainen erillisen naisjärjestön tarvetta.

Suomen pysyttävä
hyvänä esimerkkinä

Reilun 4000 jäsenen Kokoomusnaisten järjestö otti tiedon lisärahasta iloisesti vastaan. Toimistossa ja maakunnassa on palkkalistoilla 13 työntekijää ja lisäraha mahdollistaa yhden uuden työntekijän.
- Lisärahan on näyttävä palvelutasossa. Raha ei ole tarkoitettu järjestölle vaan naistoimintaan; miten pystymme parhaiten edistämään naisten poliittista osallistumista ja tasa-arvoa. Kunnallisvaalit ovat hyvä mittatikku naisten osallistumiselle, sanoo Kokoomusnaisten pääsihteeri Elina Laavi.
- Rahan käytöstä keskustellaan laajemmin puolueessa. Se on mielestäni hyvä, koska näin saamme mahdollisuuden perustella toimintaamme, hän jatkaa.
Matkaa tasa-arvoon on edelleen ja työtä täytyy jatkaa. Koskaan ei vielä ole valittu edes 50 prosenttia naisia eduskuntaan.
- Suomen on pysyttävä hyvänä esimerkkinä maailman huipulla ja tähän tarvitaan naisten aktiivista osallistumista. Olisin ylpeä, jos voisimme edelleen näyttää tietä, sanoo Laavi.
- Politiikassa on oltava monenlaisia tapoja osallistua. Naisten järjestössä keskitymme tasa-arvoon ja demokratiaan mutta haluamme kehittää koko yhteiskuntaa. Naisjärjestöjen yhteistyö yli puoluerajojen on Suomen yhteiskunnassa ollut tärkeää, muistuttaa Laavi.

Vihreiden naisten raha
paikallistoimintaan

Vihreät Naiset saivat puoluehallituksen päätöksellä naisrahaa enemmän kuin valtioneuvoston päätös
edellytti. Hallitusneuvotteluissa sovittu 12 prosenttia ulotettiin koskemaan koko puoluetukea, ei vain puoluetuen korotusta.
- Paikallistoiminnan kehittäminen ja laajentaminen on rahankäytön ykköskohde. Saimme myös palkattua toimistoon ensimmäistä kertaa toisen työntekijän, järjestösihteerin, mikä on ollut aivan loistava juttu, sanoo pääsihteeri Sirpa Hertell.
Naisten tavoitteena on jäsenmäärän kasvattaminen vuosittain 15-20 prosentilla. Nyt jäseniä on lähes 400 ja paikallisyhdistyksiä seitsemän.
- Totta kai meilläkin puolueessa on heitä, miehiä ja naisia,joiden mielestä naisilla on jo kaikkea ja ihan tarpeeksi, mutta se on aika pieni ja hajanainen “äijäkööri”. Meillä on aina ollut hyvät suhteet puolueeseen ja teemme vahvaa yhteistyötä, mikä on jo varsin naisvoittoisen puolueen äänestäjäkunta huomioon ottaen järkevää, Hertell jatkaa.
Pääsihteeri korostaa myös puolueen kanssa samoilla linjoilla olemista. – Meidän on helppo olla asioista samaa mieltä puolueen kanssa, jonka arvoihin feminismi kuuluu, hän sanoo.
Julkaistu 26.10. Vihreiden Naisten Syöjättäressä

Oikeudenmukainen
ratkaisu vihdoinkin

- Tuntui oikeudenmukaiselta ja hieman yllättävältäkin, että tämä saatiin vihdoin läpi. Työtä tämän eteen on tehty vuosia, Vasemmistoliiton naispoliittinen sihteeri Leena Paju sanoo.
Vasemmistonaiset eivät ole rekisteröity yhdistys ja noin 4000 jäsenen järjestössä Leena Paju on ollut ainoa työntekijä koko maassa. Ensi vuodeksi lisärahalla on tarkoitus saada ainakin projektityöntekijä ja vahvistaa alueellista toimintaa.
- Voimme tehdä työtä eri lähtökohdista kuin aiemmin ja antaa alueille ja naisille nyt tukea isompina summina, Paju kertoo.
- Kaikki puolueessa ymmärtävät, että työtä on paljon. Tänä syksynä toimistolla on ollut korkeakouluharjoittelija ja se on ihan luksusta! Korotettu raha mahdollistaa projektityöntekijän ensi vuonna, hän jatkaa.
- Vaikutamme puolueen politiikkaan ja teemme naispolitiikkaa. Ilman muuta vedämme tarvittaessa omia linjoja puolueesta riippumatta. Usein käy niin, että kun olemme politisoineet jonkun asian niin pikkuhiljaa siitä tulee myös puolueen kanta, Paju sanoo.
Vasemmistoliitossa naiset ovat aina saaneet rahansa, niin kuin asetus edellyttää. – Vaikka ei siitä kaikki tietysti aina kauhean iloisia ole ollut. Piiritoimistoissa on ikuinen rahapula ja on aika ymmärrettävää, että rahasta tulee puhetta. Nyt kun suuntaamme tukea alueille, se koituu piirienkin eduksi, Leena Paju sanoo. Vuosittain naistoiminnan toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistetaan Vasemmistoliiton toimintasuunnitelman ja budjetin yhteydessä.
- Puolueen olisi tehtävä sukupuolitietoista politiikkaa, ja kun näin ei vielä kuitenkaan ole, tarvitaan naisjärjestön ääntä, huomauttaa Paju ja jatkaa, että sukupuoli unohtuu helposti politiikan agendalta.

KD Naisille johtaja
omaan käyttöön

Kristillisdemokraattisten Naisten toiminnanjohtaja Saara Ruokoselle naisjärjestön lisäraha merkitsee mahdollisuutta keskittyä naisjärjestön täysipäiväiseen johtamiseen. Tähän asti hän on ollut osan aikaa myös Uudenmaan piirisihteeri.
- Voimme nyt tehostaa toimintaamme merkittävästi, järjestää paremmin koulutusta ja tarttua isompiin asioihin. Teemme sen yhteistyössä puolueen kanssa, koska näin saamme parhaat synergiahyödyt käyttöön, Ruokonen sanoo. Hän vakuuttaa, että myös puolue kokee, että yhteistyö naisjärjestön kanssa kannattaa.
- Olemme saaneet rahat käyttöömme ilman erityisiä neuvotteluja. Tiettyä leikinlaskua asiasta aina joskus on, mutta siitä emme välitä, Ruokonen toteaa.
Noin 2000 jäsenen naisverkosto jakautuu 14 piiriin.
Toiminnanjohtaja Ruokonen muistuttaa, että naisten ja miesten tarpeet ovat yhtä arvokkaita.
- Naisten kokemusten kautta tulee kuitenkin esiin sellaisia tärkeitä asioita, kuten arjen osaaminen, jotka on syytä saada puoluestrategiaan, hän jatkaa.

Män innehar fortfarande de tyngsta
posterna i politiken och samhället

- Det var förstås ett glädjebudskap, liksom många andra kvinnoorganisationer och andra föreningar har vi kämpat med ekonomin under de 100 år som vi funnits till. Vi håller ännu på och jobbar med tilläggsbudgeten, men pengarna kommer att satsat på medlemsinformation och kampanjer samt till att förbättra förbundets verksamhetsförutsättningar, säger Svenska Kvinnoförbundets kvinnopolitiska sekreterare Petra Nysten.
Svenska Kvinnoförbundet, sfp:s kvinno-organisation, har ca 2300 medlemmar.
- Bemötandet från partiets sida har varit väldigt bra. Det har varit klart från början att vi ska få pengarna och att det är upp till oss hur vi fördelar dem, konstaterar Nysten.
- Vi är ännu långt ifrån ett jämställt samhälle. Jämställdhet är inte heller något statiskt - det kommer alltid att behövas en aktiv uppföljning av jämlikheten och rättvisan i samhället. Trots den positiva utvecklingen i såväl riksdag som regering är det fortfarande män som innehar det tyngsta posterna, både i politiken och i samhället i allmänhet, poängterar hon.
- Trots allt vackert prat finns det en tendens att sopa jämställdhetsproblem under mattan och förbigå dem om det inte finns någon som aktivt lyfter upp den. Faktum är att kvinnor fortfarande är de som drar det kortare strået i fråga om makt och ekonomi och alla, oberoende kön, vinner på att jobba för att bryta de könsstereotypa rollerna, betonar Petra Nysten.

Naisenergia valloillaan perussuomalaisissa

Perussuomalaiset Naiset ry:n taloudenhoitaja Auli Kangasmäki istuu myös puolueen hallituksessa ja tietää mistä puolueessa puhutaan silloin kun puhutaan naisten rahoista. Niille ei enää naureskella ja ne tulevat tilille ilman välipuheita.
- Asenteet ovat muuttuneet ja naistoimintaan suhtaudutaan puolueen päättävissä elimissä vakavasti. Miehet tuntuvat tajunneen, että naisenergia on nyt vallannut meidänkin puolueen. Ja myö naisethan tullaan silmille, jos meitä ei kuunnella, vakuuttaa Kangasmäki.
- Totta kai lisäraha mahdollistaa meilläkin enemmän naistoimintaa ja esimerkiksi kunnallisvaaliehdokkaiden tukemista entistä paremmin. Otamme rahat surullisina vastaan, emmekä niistä riemuitse, sillä puolueen linja on aina ollut puoluetukia vastaan, Kangasmäki linjaa.
Naisjärjestöllä on toiminnanjohtaja, jonka palkasta kolmasosa tulee naisjärjestöltä, loput puolueelta. Naisjärjestö maksaa toimistolle 1000 euroa vuodessa.

ERILLISEEN LAATIKKOON
Vuoden 2007 puoluetuki naistoiminnalle
Suomen Keskustanaiset 388 647,00
Kokoomuksen Naisten liitto 270 000,00
Sosiaalidemokraattiset Naiset 264 000,00
Vasemmistonaiset 91 800,00
Vihreät Naiset 117 000,00 ( 12 % tuki puolueen päätöksellä jo vuoden alusta)
Svenska Kvinnoförbundet 46 000,00
Kristillisdemokraattiset Naiset 55 200,00
Perussuomalaiset Naiset 27 000,00
Yhteensä 1 244 847,00

Eeva Koskinen

Avainsanat: ,

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Poliittinen naistoiminta vahvistuu koko maassa”

  1. tasa-arvoa ja luottamusta « Keskeneräisten ajatusten kaatopaikka kirjoittaa:

    16. joulukuuta 2008 kello 15.44

    […] asia alkaa kuitenkin mielestäni olla selvää: puolueiden naisjärjestöille korvamerkitty raha (12% puoluetuesta) menee Vihreissä toimintaan, joka ei välttämättä enää edistä tasa-arvoa, ainakaan Vihreän […]

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

Salon Seudun Vihreät ry. on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu