Vauhtia Perniön kunnantalon suunnitteluun
Eeva Koskinen – Mielipiteet – 18. joulukuuta 2011 klo 11.47

Uuden Salon päätöksenteko on hetkittäin varsin vauhdikasta. Toissa viikolla maanantaina päätimme yksimielisesti hallituksessa laittaa suunnittelurahaa ensi vuoden budjettiin Perniön kunnantalon päiväkotikäyttöön muuntamisen selvittämiseksi.
Keskiviikkona saimme lehdestä lukea, että taloa ei siihen tarkoitukseen enää halutakaan. Sivistyslautakunnassa oli päädytty Saku Nikkasen ja Matti Varajärven ehdotuksesta poistamaan kunnan omien kiinteistöjen tutkiminen päivähoidon tulevaisuuden tarpeisiin. Miksi ihmeessä?
Lautakunnan päätöksen taustalla ollut vaikutusten arviointi ei asettanut uutta rakennettavaa päiväkotia oleellisesti paremmaksi vaihtoehdoksi kuin kunnantalon korjaamista. Kunnantalon remontti vaatisi selvityksen mukaan kompromisseja, niitä voidaan varmasti ennakkoluulottomalla suunnitteluasenteella helpottaa. Korjaamiselle ei ollut laskettu hintaa mutta uuden keskuspäiväkodin rakentamisen oli arvioitu maksavan 2,5 miljoonaa euroa. Muurlan kunnantalo korjataan 0,6 miljoonalla päiväkodiksi.
Kolme vuotta on eletty uuden kaupungin aikaa ja Perniön kunnantalon tulevaisuus on siis edelleen ihan auki. Keskellä kirkonkylää sijaitseva iso talo tarvitsee uudet käyttäjät, muutoin se jää kummituslinnamaiseksi muistomerkiksi vanhasta kunnasta. Ulkopuolisen ostajan varaan laskeminen on ajan ja rahan haaskaamista.
Tällainen suunnitelmien veivaaminen on päättäjän näkökulmasta todella turhauttavaa. Kaupunki on tiukassa talousahdingossa ja olisi kyettävä nopeisiin,tehokkaisiin ratkaisuihin. On hieno asia, että Perniön alueella on paljon päiväkoti-ikäisiä lapsia ja heille on järjestettävä asianmukaiset hoitopaikat.
Minusta kunnantalon muuttaminen lasten ja nuorten taloksi on edelleen kannatettava idea. Muualla maailmassa tehdään jopa vanhoista tehdasrakennuksista ennakkoluulottomalla suunnittelulla ja mielikuvituksella hulppeita ja toimivia tiloja. Vanhaa kunnioittaen mutta uuden ajan vaatimukset huomioon ottaen. Kyllä ne kuraeteiset ja ergonomisesti oikeaoppiset saniteettitilat saadaan istumaan myös kunnantalon seinien sisään.
Minkälaisen piristysruiskeen hiljaiselle raitille alueen lasten vilske päiväsaikaan antaisikaan! Vähän luovuutta ja mielikuvitusta kehiin, virka- ja luottamusmiehet. Aina ei ratkaisu voi olla uuden tilan rakentaminen, varsinkaan kun tyhjää ja korjauskelpoista tilaa on runsaasti tarjolla.
Eeva Koskinen
vihr.
Julkaistu 15.12. Perniönseudun lehdessä