Kuntalaisaloite verkkosivuille
Aloitteet – Aloitteet ja ryhmäpuheenvuorot – 18. tammikuuta 2010 klo 21.20
VALTUUSTOALOITE
Kuntalaisaloite verkkosivuille
Salon tavoitteena on olla laajan demokratian kunta, jossa erityistä huomiota kiinnitetään kuntalaisten osallistumista lisäävään toimintaan.
Uusi Salo on laaja ja kaikilla kuntalaisilla ei ole suoria yhteyksiä päättäjiin. Uuden kaupungin rakentumisvaiheessa kuntalaisilla on paljon ajatuksia ja ideoita, joita virkamiesten ja päättäjien on syytä kuunnella.
Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa (Kuntalain 28 §). Aloiteoikeudella lisätään kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Aloitteen voi tehdä joko kaupunginhallitukselle tai asiaa hoitavalle lautakunnalle.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Salon verkkosivuille lisätään nyt heti kohta kuntalaisaloitteet ja linkin alle laitetaan selkeät kuntalaisaloitteen teko-ohjeet. Aloitteen voi toimittaa joko sähköisesti tietoturvasääntöjä noudattaen tai kirjallisena. Aloitteiden käsittelystä seuranneista toimenpiteistä kerrotaan samalla sivulla.
Vihreä valtuustoryhmä