Ohitustielle aikalisä
Eeva Koskinen – Tiedote – 22. elokuuta 2009 klo 14.11
Salossa on viime aikoina keskusteltu kiivaasti ns. Itäisen ohikulkutien rakentamisen aloittamisesta. Jo kohta 30 vuotta suunnitteilla olleelle tiehankkeelle on nyt jostain syystä tullut tulenpalava kiire. Sitä oltaisiin rakentamassa jopa kaupungin valtiolle lainaamin varoin tilanteessa, jossa kaupungin omat verotulot putoavat rajusti ja menot kasvavat kuntaliitoksesta huolimatta. Säästöjä on haettu jopa lasten ruokalautasilta.
Kasvava kaupunki tarvitsee ohikulkuväyliä, se on selvä asia. Läpimenoliikenne ei kuulu kaupungin keskustaan. Vuosikymmeniä vanha ohitustien linjaus vaatii kuitenkin uudelleen arvioinnin ja sen pohjaksi selvät faktat liikenteen määrän nykytilasta ja kehityksestä.
Tämän keskustelun aika on edessä nyt syksyllä, kun uuden strategisen yleiskaavan suunnittelu alkaa. Nykyisen Salon luottamushenkilöt pääsevät silloin yhdessä ensi kertaa miettimään kokonaisuutena tämän kaupungin kaavoitusta, kasvamista ja tarvittavia kulkuväyliä, mukaan lukien mahdolliset ohitustiet, kevyen liikenteen verkot ja raideliikenne. Minne tulevat uudet asuin- ja teollisuusalueet, mihin suuntaan kaupunki kasvaa ja tihentyy? Miten vanhojen kuntakeskusten kasvamiseen kaavoitetaan?
Nämä kaikki ovat tahdon asioita ja länsimaisen demokratian mukaan niistä päättävät vaaleilla valitut luottamushenkilöt. Ei paikallinen rakennusfirma, valtakunnan mööpelikauppias tai saksalainen pankki.
Tien rakentamisen aloittaminen nyt laman ja työttömyyden aikana tuntuu hyvältä elvytystoiminnalta. Valitettavasti missään ei kuitenkaan ole luvattu tien urakoita salolaisille yrityksille tai työttömille. Ihan mahdollista on, että työmaalla häärivätkin ulkomaalaiset, niin kuin on tapahtunut esimerkiksi Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla.
Tämän lehden päätoimittaja kutsui kolumnissaan esitystäni ohitustien linjaamisen uudistamistarpeesta” haikailuksi.” Salo on uudessa strategiassaan julistautumassa vastuulliseksi viherkaupungiksi, jonka kantavina periaatteina ovat yhteisöllisyys ja demokratia. Kaupungin tulot kattavat menot ja suunnittelun pohjana on kestävän kehityksen mukainen maankäyttö. Minun on kovin vaikea nähdä tätä ikivanhalla linjauksella, epävarmalla rahoituksella ja kummallisella kiireellä ajettua ohitustien rakentamisintoa nykaikaisena ja vastuullisena tapana kehittää uutta Saloa.
Eeva Koskinen
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Julkaistu SSS 22-8-2009