Lähiruoka-aloite 24.11.2008
Aloitteet – Aloitteet ja ryhmäpuheenvuorot – Vuosi 2008 – 27. marraskuuta 2008 klo 13.17
Aloite lähiruuan käyttämisestä Salo kaupungin hankinnoissa
On järkevää syödä mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Näin säästetään turhia kuljetuksia ja voidaan parhaiten hyödyntää oman seudun ja sesongin tuotteet. Lisäksi näin tuetaan oman alueen tuottajia ja luodaan kaupungin laitoksiin hyvää mieltä tuovaa yhteisöllisyyttä. Jokainen kylmä, hajuton jakelukeittiö koulussa, päiväkodissa tai vanhusten laitoksessa on huutomerkki näiden asioiden unohtamisesta.
Salon seudulla, Suomen parhaimmassa ruoka-aitassa, lähiruuan käyttämättä jättämiselle ei ole mitään perusteita, päinvastoin.
Budjetissa on linjattu, että Salon muutostavoitteena on siirtyä pienistä valmistuskeittiöistä keskuskeittiö-jakelutoimintaan. Perusteena on mm. järkevä hinta-laatusuhde. Jo seuraavassa kappaleessa todetaan kuitenkin, että kansainvälinen elintarvikkeiden ja öljyn hintojen nousu ovat vaikuttaneet ravitsemuspalveluihin vuonna 2008 7 prosenttia ja tulevat vaikuttamaan jatkossakin.
Vihreä valtuustoryhmä esittää kaupunginvaltuustolle, että se perustaa työryhmän miettimään Salon kaupungin ravitsemuspalveluita uudelleen siten, että tässä työssä otetaan huomioon mm.
*
ilmastonmuutoksen vaatimukset liikenteen vähentämiselle
*
lähiruuan saatavuuden ja laadun merkityksen
*
yhteisöllisyyden merkitys laitosruokailuihin panostamisessa
*
hankintojen taloudellinen merkitys alueen tuottajille ja yrityksille
Euroopan unionin jäsenyys ja kaupan vapautuminen ovat lisänneet myös elintarvikkeiden tuontia,, joita pystytään tuottamaan kotimaassa. Nykyisessä tuotanto-, jalostus- ja jakelujärjestelmässä ruoan alkuperä helposti hämärtyy.
Lähiruaan käyttäminen kaupungin julkisissa hankinnoissa tukee myös Salon elinkeinopoliittisen ohjelman sekä Salon hyvinvointipoliittisen ohjelman tavoitteita.
”Etenkin lähiruoalla nähdään olevan myönteistä vaikutusta työllisyyteen, työpaikka- ja tuotantorakenteeseen, kilpailuun, kaupunkikuvaan ja yleiseen hyvinvointiin. Vahvalla paikallisella lähiruokatuotannolla on hyvät kilpailumahdollisuudet EU:n alueella, sillä ruokaturvallisuus ja jäljitettävyys ovat keskeisiä tekijöitä elintarvikemarkkinoilla.” (Paananen Jaana ja Forsmann-Hugg Sari: Lähi- ja luomuruoka kunnallisissa ruokapalveluissa. Esiselvitys päättäjien näkemyksistä. MTT:n selvityksiä 88. MTT Taloustutkimus 2005.)
Salossa 24.11.2008
Vihreä valtuustoryhmä
Eeva Koskinen
Pia Nykänen
Laura Tamminen
Jarkko Anttila
–> käsittely Teknisessä lautakunnassa 10.3.2009
search engine optimization vancouver kirjoittaa:
14. tammikuuta 2012 kello 11.58
Hei Halusin vain antaa sinullenopean heads up . Teksti artikkeli näyttävät olevan käynnissä poisnäytön Firefoxissa. En ole varma, onko tämämuotoilu kysymys tai jotain tekemistä internet Selainvaatimukset mutta ajattelin lähettää kertoa . Muotoilu näyttää hyvältä vaikka! Toivottavasti saatongelman ratkaistua pian . monet kiitokset
payday loans no credit check kirjoittaa:
17. tammikuuta 2012 kello 2.58
Cool blogi ! Onko teema mittatilaus tai sait ladata jostain ? Teema , kuten sinun muutamalla oikaisuksi olisi todella tehdä blogiin loistaa . Kerro minulle mistä sait suunnittelua. siunatkoon sinua
oh canada kirjoittaa:
21. tammikuuta 2012 kello 5.53
Moi tämä on tavallaan off topic , mutta ihmettelin, jos blogit käyttää WYSIWYG editorit tai jos joudut manuaalisesti koodi HTML . Olen alkanutblogin pian , mutta ei ole koodaus kokemusta niin halusin saada neuvoja joltakulta kokemusta . Kaikki apu olisi erittäin tervetullutta!